sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Viikko kuvina


Ihanan touhukas viikonloppu takana.
Kylmää keliä, kuumaa keliä, ystäviä, tuttuja, kohtaamisia, näkemisiä ja ennen kaikkea kuulemisia ja lapsista parasta, jätskiä ja karkkia!


Se tunne kun joku on yöllä vallannut sun paikan niin että heräät puoliksi lattialta.
Hän on vielä niin pieni, enkä henno millään kieltää tulemasta viereen.
Koska kohta niitä viereentulijoita ei enää ole, luulisin.
Yksi toivottavasti kuitenkin on ja pysyy.


Hän omisi mielellään kaikki ponit itselleen.
"Veera on mun, Ikke on mun ja Ninniki on mun ikioma poni!"
Kolmevuotiaan tahdolla.


Alkuviikon aamut ovat ihanan kiireettömiä.
Tai sillä lailla, että ei tarvi nousta kellon soittoon. Lapset kylläkin vaativat heti kun silmänsä auki saavat, mutta on ihana loikoa ja herätä kunnolla ennen aamukahveja...


...jotka saattavat näyttää joku aamu tältä.
Siinähän se meni kun toisella silmällä yritin katsoa pikkuneidin esityksiä ja toisella silmällä laskea pannuun vettä.
Kilaus vain ja illalla olin kahtakymmentäviittä euroa köyhempi.
Onneksi löytyi paikallisesta marketista pelkkiä pannuja. Peukku sille.
Tuli kyllä tunne, että olisiko tähän aamuun kannattanut edes nousta. Huoh.


Hän on niin uhmakiukkua täynnänsä, että välillä pitää torkahtaa vain että jaksaa kiukuta edelleen.
Jestas mikä temperamentti tällä! Karjaisee kyllä ja lujaa, kun joku ärsyttää ja kädet puuskassa juoksee sohvan nurkkaan mököttämään JOS ja KUN ei saa periksi jotain asiaa.
Veikkaan, että tähän neitiin on kasautunut koko meidän viisikon temperamentit x 10.


Ison neidin hyvän ystävän isosisko kavereineen järjesti keppari-kisat ja pitihän Vanilja tuunata kisakuntoon.
Ruusuke tuli (niin kuin kaikille) ja tyttö oli onnellisin ikinä kun saapui kotiin.
Vaikka omassa pihassa tallaa eläviäkin nelijalkaisia, niin kepparijutut on jotain ihan omaa luokkaansa tyttösten elämässä <3


Eikö oo meillä komea poika?
Häntä nyt on koitettu reenata tulevaan poninäyttelyyn joka on heinä-elokuun vaihteessa Ypäjällä.
Harmi, kun itselle sattui kesän kovin työviikonloppu, niin en pääse mukaan, mutta mieheni ja tyttöni mehdollisesti sinne ovat lähdössä.
Poseeraukset pitää olla kohdillaan!


Voi vitsi nämä elukat ovat niiiiin raivostuttavan suloisia.
Tunkevat itsensä karkuun mitä pienimmistä raoista ja hyppivät! aitojen yli karkuun.
Koiran häkki kai niille kohta pitää pystyttää, että pysyisivät hetken aidassa.
Mutta kun se ruoho on niin paljon vihreämpää siellä aidan toisella puolella, eikö?
Lapset juoksivat yhtenä päivänä sisälle tohkeissaan että, meillä on kyllä ihan homma hallinnassa mutta kaksi vuohta pääsi vain karkuun :D

Tämmöistä muun muassa tällä viikolla.
Hirrrveen väsynyt olo, kaikesta sosiaalisuudesta ja ulkoilmasta ja kaikesta.
Mutta silti niin kiitollinen tästä kaikesta.
Tässä maailmassa on vielä kuitenkin niin paljon hyvää <3

Ensi viikko painetaan töitä, ja sitten odottaakin muutaman päivän loma koko perheellä.
Kenties palaamme lomakuulumisiin seuraavalla kerralla.
Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

Ps. Kuvat ovat puhelinkuvia, ja osa löytyy myös instagramistakin jo.
Tuo järkkäri kun ei vain satu kuljeksimaan mukana kun sitä tarvisi.




keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Vuosipäivä









Tasan vuosi täällä uudessa kodissa.

Vuosi menee niin äkkiä.
Niin monenlaisia asioita, hyviä ja huonoja, on ehtinyt tapahtua täällä asuessa, siksi kai tuntuu niin kuin olisimme olleet täällä aina. Miten äkkiä sitä "unohtaa" edellisen kodin, siellä asuttu aika tuntuu älyttömän kaukaiselta. Isommasta pienimpään puhuu "silloin kun asuttiin vielä Mäntytiellä", niin kuin siitä olisi vuosia aikaa. Pienin ei tieten edes juurikaan muista kyseistä aikaa, vaikka kovasti ottaakin isommista mallia ja muistelee tosissaan, hellyyttävästi. Haluaa olla niin kuin muutkin. Isommat.

Aamu oli niin nihkeä.
Samassa sängyssä nukkuva kaveri nukkui pommiin, heräsi vasta kun olisi pitänyt olla jo menossa. Itse vielä jatkoin unia, levottomia sellaisia koko yön, ei olisi jaksanut millään nousta ylös, harmaaseen aamuun. Kosteaan ja sateiseen.
Siinä vaiheessa kun paukautin kahvipannun hanan kulmaan, lasisirpaleita keräillen, tuli fiilis että olisiko kannattanut noustakaan tähän päivään.
Josko minä nyt investoisin sen valkoisen kahvinkeittimen, josta olen jo vuoden päivät puhunut.

Edelleen on niin harmaata ja tuhruista.
Ponit nautiskelee laitumella kun ötökät ei kiusaa niin valtavasti. Eilen posti toi semmoista tervamyrkkyä, että luulisi paarmojenkin pyörtyilevän kasoihin. Haju on ihan karmea, onneksi ei ole valkoista/vaaleaa hevosta. Voisi väritys olla hieman tervainen.
Tänään on kuitenkin illalla niin kivaa tiedossa, varasin yksärin mun ratsastuskoulusta ja ratsastuksen opelta ja lähdetään Ninnin kanssa sinne tunnille. Aij että! Siitä voisin vaikka tehdä ihan oman postauksen, mieheni kun lähtee mukaan niin voi kuvailla siellä.

Joko muuten kerroin, että Ninnistä tulee nyt sitten meidän ihan oma?
Tämän viikon, viimeistään ensi viikon aikana tehdään paperit ja vaihdetaan rahojen omistajaa.
Nyt se on vihdoin totta <3
Olen aika sairaan onnellinen. Olen ihastunut siihen poniin päivä päivältä vain enemmän ja enemmän, se on niin loisto poni.
Ja ettei kaikki sujuisi kuitenkaan ihan pelkästään täydellisesti, niin liike ja eteenpäin meno on se joidenka vuoksi sinne selkään noustaan ja töitä tehdään. Toivon todella, että joku päivä olisimme yhteen hitsautunut kaksikko. Se jää nähtäväksi.

Sateisesta kelistä ja huonosti alkaneesta päivästä huolimatta, tänään on hyvä päivä.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Asiaton



Mulla ei ole mitään asiaa, eli olenko asiaton?

Tämä tunne kun istut koneen ääreen, haluaisit kirjoittaa jotain kivaa, mutta vaikka miten kipristät silmät tiukasti kiinni ja annat käsillesi vapaat kädet (voiks niin ees tehä?) niin ei tule mitään ulos.
Ei ole tapahtunut mitään jännää eikä hauskaa. Ihan tavallista, kuivaa arkea, ei kai ketään kiinnosta lukea että lähdin töihin, olin töissä, tulin töistä. Väsyttää. Nuuduttaa, vähän niin kuin noita kuvan kukkasia. Ei jaksa ryhdistäytyä. Mutta tarviikokaan? Kuka käskee.

Jos vaan olisi ja istuisi, sen verran kävisi jääkaapilla etteivät lapset vallan kuole nälkään ja viihdyttäisi kohta itseään SM-viestijuoksuilla ja illan päälle kävisi ratsastamassa (koska hevostella jaksaa aina) ja saunan kautta nukkumaan. Eikö kuulostaisikin oikein hyvältä? Niin minustakin.
Siihen väliin lisätään lasten kanssa olemista ja vähän miehenkin ja päivä on taas pulkassa.
Taas yksi viikko lähes päätöksessä, taas yksi elon päivä vähemmän. Kuulostaapa karulta.
Mutta niinhän se menee.

Mennyt viikko on ollut perus tallaamista, töitä, töitä ja vielä kerran töitä (Äiti miks aikuisten aina vain pitää mennä töihin ja töihin?) Niinpä. Tekisi mieli lainata sitä typerää renkutusta tähän, että rahan takii hyvinki.
Maanantaina ei tapahtunut mitään erikoista.
Tiistainakaan ei tapahtunut mitään erikoista.
Keskiviikkona käytiin pesispelissä ja se olikin varsinainen farssi kun keli oli ihan karsea ja lapset vain halusivat koko ajan kaikkea. Peli päättyi..öö..en tiedä. Lähdettiin kesken kotiin. Koska lapset halusivat vain koko ajan kaikkea.
Torstai oli jännittävä päivä, tuttava kävi pitämässä mulle täällä kotona ratsastustunnin. Ja ensi viikolla hauskuus jatkuu kun päästään Ninnin kanssa mun ratsastuksen open oppiin. Voi miten nautinkaan taas pitkästä aikaa kun joku sanoo mitä pitää tehdä.
Yksin ratsastus on helposti "päämäärätöntä haahuilua".
Perjantaina olin töissä, kuten torstainakin ja tänäänkin. Olin illalla väsynyt kuin mikä ja katastrofin ainekset olivat jälleen kasassa kun lasten karkkipäivä peruuntui. Ai miksi? Siksi koska uhkasin. Ja toteutin uhkaukseni. Olen ylpeä itsestäni. Vaikka säälin samalla tenavani ihan reppanoiksi. Mutta tiedättehän, joskus ei mikään muu auta.
Lauantain jutut te luittekin tuosta ylempää. Nuutuneet ässäm-viestit. Eiku..
Sunnuntaita ei kukaan vielä osaa ennustaa, mutta tiedä vaikka innostuisi kyläilemään kun viikon ainoa vanhempien yhteinen vapis. Varokaa tutut!

Silleesti.
Ensin tuskailee, että jutut on vähissä ja sitten ihmettelee että tulipa pitkästi.
Sisällön kivuudesta, hienoudesta, hauskuudesta, tylsyydestä tai jännittävyydestä saatte päättä itse.
Sanoisin että aika perus-setti.

Aurinkoista viikonloppua :)

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tervetuloa, Heinäkuu!



Kesäkuu on hujahtanut ohi ja heinäkuu saapunut.
Meikäläisen synttärikuukausi, kolmenkympin rajapyykki ohitettu ja aletaan hiljoksiin valua kohti neljääkymppiä. Öh, en niin halua ajatella sitä.

Mitäpä heinäkuu sitten tuo tullessansa?
No ainakin lasten niin kovin odottamat "pikkusuvikset" joihin meidänkin perhe on lähdössä, oikeat suviseurat kun jäivät meiltä tänä vuonna väliin monen asian seurauksena.
Todella haikein mielin on kuunneltu radiosta ja seurattu sitä riemua somen välityksellä ystävien ja tuttujen kuvien ja videoiden muodossa. Hengessä mukana, niin sanotusti.

Tarkoitus olisi myös päästä lomailemaan ihan muuten vain koko perheellä. Vimmatusti yritetään löytää sopivaa hetkeä, joka sopisi niin mieheni töihin kuin minunkin töihin.
Toivottavasti löydetään sopiva rako lomailulle.
Yhtenä pointtina on aina tietty elukoiden hoito, ilman sitä ei pysty lähteä kyllä yöreissuun.
Eläinten ottamiseen toki liittyi hyvin vahvasti se fakta, että lomalle lähtö voi olla entistä haastavampaa kuin aikaisemmin, mutta niin paljon niistä on itselle ja koko perheelle saatu että en poiskaan antaisi <3

Toivottavasti heinäkuu toisi myös mukanaan edelleen hyviä ilmoja.
Täällä ollaan saatu nauttia jo mukavan lämpöisistä kesäpäivistä siinä kuin sateistakin, sopivassa suhteessa.
Itse en edes juurikaan kaipaa niitä kolmenkympin helteitä, vaan nämä päälle kahdekympin lämmöt riittää oikein hyvin. Jaksaa vielä touhuta hyvin ja nauttia ulkoilmasta ilman sitä tukahduttavaa kuoleman tunnetta kun ilma seisoo ja missään ei oikein ole hyvä.
Meillä lapset myös hyvin äkkiä normaalia kärtyisempiä jos on oikein kuuma.

Tänään on ollut varsinainen löhöpäivä.
Eilisen mukavan (vaikka rankankin) päivän jälkeen ei ole jaksanut paljoa muuta kuin olla möllöttää netin äärellä.
Just nyt sataa ropsottaa vähän vettä, mikä on vain hyvä, saa kentän pinta vähän kosteutta, ja illan päälle suunnittelin ratsastaa Ninnillä. Loppuviikko meni pitkin päivää töissä ja eilinen kyläillessä, joten ratsastukset on jääneet.
Se on muuten tosi hienoa, maailman parasta, että on omia hevosia pihassa, mutta se vaatii todellisesti aikaa!! Ei voi ajatella, että minäpä tästä äkkiä käväsen ratsimassa, vaan siihen on varattava pari tuntia aikaa. Jos haluat tehdä sen huolella. Ninni varsinkin on hidas lämpiämään, joten vasta ensmmäisen tunnin jälkeen se vasta oikein syttyy.

Mutta nyt riisipuuroa nassuun ja kauppalistaa väkertämään.
Ah aina niin ihana maanantai-spesiaali.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Roskapostia



Voi että minä aina innolla odotan kun sähköpostini kilahtaa.
Onkohan siellä tänään Vilma Nieminen, Jesper, Linda tai Cecilia Footwayltä.
Tuskin maltan odottaa, että saan siirtää saapuneet viestit roskakoriin. Huoh.

Sähköposti on maailman kätevin keksintö, oikeasti jos tarvitset sitä vaikkapa työelämässä.
Mutta tämmöiselle osa-aikaiselle puolikkaalle työntekijäkotiäidille joka ei tarvitse sähköpostia työssään eikä juuri kotonakaan, se on lähinnä raivostuttava riesa jonka puhtaana pitämiseen menee päivittäin hyvää aikaa hukkaan.
Siitähän se kertyy se turhanpäiväinen posti, kun länttäät sähköpostiosoitteesi niihin kaikkiin nettitilauksiin mitä ikinä olet keksinyt tilata.
H&M, Nelly, Footway, Horze, Mango, Jollyroom, Lekmer..vain muutamia mainitakseni.
Ja auta armias jos et säännöllisesti (eli päivittäin) tsekkaa tulevia posteja, niin viikon päästä joudut siellä alennuksien ja alennuksien alennuksien seassa kahlata pari tuntia ennen kuin saat jotakin otetta koko postiin. Ja jos jätät sen tekemättä, niin jumitus on taattu. Lagaa, lagaa.

Jos joskus odotat oikeasti jotain tärkeää sähköpostia, niin sitä saa sitten silmät vetistäen koittaa poimia niiden kaikkien SpotifyFatSecretSecFatrethölynpölyn seasta.
Ja pahimmassa tapauksessa poistat sen niiden kaikkien turhakkeiden mukana. Nimim. Kokemusta on.
Onneksi se vielä löytyi.

Entäs sitten ne kaikki tsiljoonat Olet voittanut äipädin, auton, talon, hevosen, uuden miehen ja lapset ja koko elämän!? Onnessasi klikkaat (ja sähköpostiosoitteesi lähtee samalla sekunnille kymmenelle uudelle mainostajalle) vain huomataksesi, että siellä kaiken sanahelinän keskellä lukee voit voittaa.
Niin varmaan. Tekee mieli tunkea voitot sinne mihin ei päivä paista.
Onko joku joskus oikeasti voittanut jostain jotain? Ilmoittaudu, kiitos.

Ahaa, taas kilahti. Mitä nyt taas.
Ai, GinaTricot Ale - alk.3e.
Ehkä pakko käydä tsekkaan.
Heiheei!

(Joo joo, ehkä nää ale-viestit on kaikkein parh pahimpia.)

Ps. Kuvassa ilmeesi kun poistat sähköpostiviestejäsi. Evvk.



maanantai 19. kesäkuuta 2017

Pihalta






Nämä kuvat ovat näköjään jääneet multa tuonne johonkin kansioon lojumaan, enkä ole tehnyt postausta silloin kun olen aikonut, joten käytetäänpä ne nyt sitten pois kuleksimasta.
Vihreää on tullut tuplasti lisää näistä kuvista, mutta ihanat maisemat ovat yhtä kaikki vaikka onkin vielä vähän keväiset tunnelmat.

Saatiin tosiaan toissa viikolla pihat tehtyä valmiiksi.
Eräs tuttumme kävi tuomassa parit kuormalliset multaa ja toinen tuttumme heilui muutaman tunnin traktorilla ja kaivurilla ja pihat oli tehty. Ihan mahdottoman kätevää etten sanois.
Sen sijaan, että itse olisi räpeltänyt suunnilleen jollain kottikärryillä ja lapiolla monta päivää.
Nurmikkoa tässä meidän tontilla ei ihan mahdottomia ole, joten sinänsä ihan nopea homma muutenkin. Kaikki on nyt kylvetty, nurmikko ja myös pellot, tässä onkin nyt toista viikkoa jo kuljeskeltu katseet kohti taivasta ja toivottu runsain mitoin sadetta.
Tilanne on tuolla ylhäällä nyt kuitenkin se, että ehkä kahtena yönä on satanut jotain desin, eli mullasta töröttää tällä hetkellä puolen kymmentä vihreää tikkua, jota ei vielä nurmikoksi oikein kehtaa kutsua.
Ruohonleikkuria ei siis ihan vielä tarvita, mutta tavoitteessa ollaan pysytty, eli juhannuksena nurmikko vihertää.
Tämä viikko on ainakin luvattu vähän huonompaa keliä, joten jospa saataisiin vettäkin useampana päivänä. Toivoinksmä just sadetta? Hullua.

Talon maalaus on aloitettu myös. Testimielessä mieheni vetäisi pikkupurkillisen seiniin ja totesi, että ihan muutaman kerroksen saa vetää ennen kuin talo on värin vaihtanut.
Tämän hetken väri on sellainen vaaleanvihreään vivahtava harmaa ja lopputuloksena pitäisi olla valkoinen. Maalaukset on nyt kuitenkin hetken tauolla, koska mieheni tekee tuohon "naapuriin" terassiakuistiaparveketta. Siellä hänellä siis vierähtänyt nyt iltoja ja päiviä.
Oman terassin katto odottelee myös valokatetta, joka olisi tarkoitus värkätä tässä tulevina viikkoina paikoilleen.

Touhua on siinä monenlaista, vaan ihanaahan tässä on tuuskata.
Kiirehän ei periaatteessa ole mihinkään, mutta kyllähän te tiedätte tunteen kun kaikki-tänne-mulle-heti-fiilis vain puskee päälle? Ei malttaisi millään odottaa, että kaikki olisi valmista.
Tai minusta kyllä vähän tuntuu, että täällä maalla ja isossa pihapiirissä ei ole mikään koskaan valmista. Eikä se oikeastaan haittaa, vaikka joku asia vähän on rempallaan.
Se kuuluu maalais-elämään.

Ihanaa viikkoa just sulle <3

Ps. Nuo kissat ovat niin mainioita.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Lauantaiehtoota



Työn raskaan raataja täällä ilmoittautuu.
Silmät sikkurassa ja sarjahaukottelua harrastaen.
Viikon työpäivät tehtynä.

Meillä on aika vauhdikas kesä tiedossa, tai ollut toki tähänkin asti.
Mieheni kulkee alkuviikon parin pitäjän päähän töihin ja minä huollan porukkaa täällä kotona ja taas vastaavasti minä teen loppuviikon duunia mieheni häärätessä täällä kotona lasten kanssa.
Mahtis-järjestely. Lapset saavat olla koko kesän kotona jomman kumman vanhemman seurassa.
Parisuhdekin kukoistaa kun kohtaamiset on sitä luokkaa, että puolessa välissä viikkoa ovella vaihdetaan läpsystä vuoroa. Noin niin kuin kärjistettynä.
No ihan totta jos puhutaan, niin haaveilen just nyt kahdenkeskisestä ajasta, lomasta kenties, enemmän kuin mistään muusta. Tuntuu välillä, että kahdenkeskinen aika jää niin sinne kotitöiden, töiden, harrastusten, auton renkaiden ja eläinten jalkoihin. Onko tuttua?

Täällä (niin kuin varmaan muuallakin) on ollut aivan ihania ilmoja. Harmi kun näyttää vähän siltä, että juhannusta ei täällä meillä ainakaan juhlita näin lämpimissä keleissä.
No kunhan nyt ei lunta sada niin eiköhän se siitä. Sauna pitää taas pestä puhtaaksi, että on ainakin yksi paikka jossa tarkenee.
Mutta nyt on tarennut niin, että ratsastuksetkin on suosiolla saanut jättää ilta-aikaan, jos meinaa selvitä hengissä kyseisestä toimenpiteestä.
Ninnin kanssa tuntuu, että aletaan pikkuhiljaa löytää yhteistä säveltä. On hienoa huomata (mukamas), että poni jo tietää kuka sinne selkään nousee. Rakastan sitä, niin paljon, että uskon sen jäävän meille vaikka mitä tapahtuisi.
Ratsastus on haastavaa välillä, selkään voi laittaa kyllä kenet vaan, mutta laadukkaan liikkeen saamiseksi, tai ylipäätään liikkeelle saamiseksi, vaaditaan ihan todella paljon duunia.
Niin, haluanko hevosen joka menee nappia painamalla just niin ku pitää? Vai hevosen, jonka ratsastukseen vaaditaan vähän enemmän työtä? Sitä tässä tuumailen, vaan kun hän on niin <3 on alkanut pikkuhiljaa tuntumaan, että ostan tuon ponin vaikkei se menisi kuin taaksepäin. Se on niin ihana.

Huomenna on mielenkiintoinen päivä.
Tulen niin tuntemaan itseni jälleen ainakin sata vuotiaaksi.
Ensimmäinen kummilapseni pääsee ripeille. Huh, olen vanha. Ryppyinen, kurttuinen, kumara, harmaahapsinen, vaivainen...ainakin henkisesti kun tätä tilannetta ajattelen.
Toisaalta ajatusmaailman kun asettaa sellaiseen asentoon, että muut vain vanhenee ja itse pysyy saman ikäisenä, niin ei tässä hätiä mitiä.

Mutta nyt vällyjen väliin, jos meinaan olla freshinä, vähemmän ryppyisenä juhlakunnossa.
Ajattelin olla niin reipas, että ratsastelen heti aamulla ennen juhlia, kun keli on viileämpi.
Reipasta huomenta siis.
Ja hyvää yötä.




tiistai 13. kesäkuuta 2017

Huh mikä kesäloman aloitus!






Kesälomaa on viikko takana, ja kyllä! Allekirjoitan jälleen sen monen äidin (ja isän) huokaisun, että alkaisipa koulu taas.
Ihan oikeasti ensimmäiset viikot kesälomasta menee meillä ainakin ihan härdellissä ja koko arki pyörähtää jotenkin ihan päälaelleen.
Kaikki isommasta pienimpään ovat yhtäkkiä ihan jumissa, että miten tässä nyt kuuluu olla, kun yhtäkkiä kaikki ovatkin aamusta iltaan kotona joka päivä.

Meillä tämä viikko on mennyt suunnilleen näin:

Yhtä painia
Velikullat ovat ottaneet kaiken ilon irti siitä, että ovat saman katon alla 24/7. En jotenkin ole koskaan ymmärtänyt poikien tarvetta kauheaan painiin ja vääntämiseen ja härkkimiseen ja kisuamiseen (siis siihen että juostaan pitkin tonttia peräkanaa toisten kimpussa). Mulla menee siihen hermot välittömästi. Argh. Miksei vain voi olla katsomattakaan toiseen jos kerran ärsyttää?

Ei oo tekemistä
Ai mahoton kun se tekeminen loppuu saman tien kun loma alkaa. Vaikka luulisi sen vapauden tuovan tullessaan rajattomat määrät tekemistä!?
Menkää ulos, tehkää maja, olkaa pallopaikalla, pelatkaa jalkkista, menkää pyöräilemään, kehittäkää joku leikki, tai hei, tiskikone odottaa kyllä tyhjentäjää ja pyykit narulle ripustamista? Siinä vaiheessa tekemistä kyllä löytyy eikä ketään näy mailla halmeilla.
Äipädi-ajat on pakko vetää minimiin, muuten koko kesä menee koneilla lojuessa.
Onneksi täällä on ollut ihania päiviä olla ulkona.

Voitko viedä mut Sille ja saanko mennä Tuolle?
Se oli tiedossa kun tänne maalle muutettiin, että kuskata joutuu.
Sen lisäksi että käydään kaupassa, hammaslääkärissä (alkais nämä oikomiset riittää..), fysioterapiassa, hierojalla, jalkkisharkoissa jne, kavereille kuskaamiset alkaa tulla jo korvista. Vaikka yritän aina venyttää oman viitsimisen ihan äärirajoille sen vuoksi, että yleinen rauha säilyy paljon parempana jos osa on kavereilla tai lasten kavereita on meillä.
Toisinaan vaan tuntuu että menoja on niin hirveästi, että kun viho viimein oikaiset sohvalle, niin siitä ei millään viitsisi taas singahtaa auton rattiin, niin tärkeitä kun kaverit ovatkin.

Kokkaamisen riemua
Ruokaa menee ihan valtavasti. Siis ihan jäätävästi.
Jatkuvasti saat poiketa (normaali viikko-ostosten lisäksi) lisäämään leipä- ja maitovarastoja, kun väki syö kuin hevoslauma!
Ensimmäisen viikon jälkeen väellä alkaa tulla kaurapuuro korvista, joten kai se loman edetessä täytyy nöyrtyä ja kokata päivän toinen lämmin ruoka jotain muuta kuin puuroa.
Meillä sitä ei normaali arkena tehdä, vaan se kuitataan kotona olijoiden kesken yleensä sillä puurolla.
Aamupala kun syödään vasta kymmenen kieppeillä, niin ei oikein lounas aikana vielä perunaa tee mieli.

Mutta on lasten kesälomassa niin paljon kaikkea ihanaakin.
Aamulla saa nukkua, ei haittaa jos illasta vähän venähtää, kelit on olleet aurinkoiset (vaikkei mitään super lämmintä) ja ollaan ehditty touhuta kaikkea kivaa.
On käyty iltapalalla nuotiolla, touhuttu hevosten kanssa porukalla, ulkoilutettu vuohia, haettu kesäkukkia, on ollut leikkikenttää ja pojille niin mieluisat jalkkisharkat jotka oli talven tauolla meidän perheessä. On luettu, on otettu aurinkoa, syöty aamupalaa ulkona ja niin edelleen.
Pieniä, mutta suuria juttuja.

Huominen on taas vauhdikas päivä, vähän jo päätä särkee kun edes ajattelee.
Mutta aina voi ajatella, että sitten kun tämä tästä rauhoittuu..
Muistaakseni ajattelin niin ensimmäisen kerran ensimmäisen lapsen synnyttyä.
Ja tässä ollaan, hengissä ja hyvissä voimissa, vaikka semmoista rauhoittumista ei hirveästi ole ollut viime vuosina näköpiirissä.

Ruuhkavuodet? Sana jota inhoa yli kaiken.
Mutta sitä kai tämä on, en mä muuta kyllä keksi.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Päättäjäisviikonloppu





Tähän viikonloppuun on mahtunut niin paljon.

Viime hetken vaate- ja kenkähankintoja. Kengätkin ostettiin kahteen kertaan, kun ei muistunut mieleen että yhdet kengät olivat tulossa jossain postin mukana.
Mulle käy aina näin, että säädän vaatteiden kanssa viime tipassa, onneksi tähänkin päättäjäisjuhlaan löytyi kaikille kuteet, ettei nyt aivan nakuna tarvinut esiintyä.

Töitä on tehty monena päivänä kellon ympäri ja vähän ylikin. Koska ylppärit ja valmistujaiset.
Meillä on taas ollut niin monta hauskaa hetkeä kakkujen parissa, että iloitsen työilmapiiristä työpaikalla tosi paljon. Monta hyvää tyyppiä joiden seurassa pitkä päiväkin hurahtaa nopeasti.

Kevätjuhla kirkkoon sännättiin tottakai vähän kiireellä, koska yhden tukka piti vielä asetella ja toisen kengät etsiä, ja kolmas ei halunnut lakkia ja neljäs takkia.
Aamukahvin ehti kyllä hörppiä hyvin muutaman minuutin matkalla kirkkoon, vaikka vähän läikkyikin sukkiksille, niin ei haittaa. Tällä kertaa ne kuitenkin pysyivät ehjinä koko ohjelman läpi, ne sukkahousut.
Pikkuneiti härväsi ja sääti kuten yleensäkin, niin että puolet ohjelmasta meni ohi. Mutta muutama kyynel ja pala kurkussa ehti käväistä niitä kaikkia pieniä ihmisiä katsellessa.
Kuinka liikkiksiä he ovatkaan <3

On ehditty ostaa facen kirppikseltä Kakkoselle sänky. Ja pettyä pahemman kerran kun kotiin päästiin, koska sänky haisi niin homeelle, että meidän tupaan sitä ei kannettu.
Siispä huomenna kärryn kanssa oikeasti kauppaan ja uusi sänky sieltä sitten, vaikka rahallisesti takkiin tulikin. Muistakaapa hyvät kirppisostelijat, varsinkin noutaessa, oikeasti haistella niitä tavaroita ja vaatteita. Me ei ajateltu asiaa, ja kotona vasta huomattiin.
Harmitti, vaikkei kallis tuote ollutkaan.
Automatka oli muutenkin ihan katastrof. Joskus vain ei kukaan usko selvää suomen kieltä, seuraavalla kerralla turvaudun viroon tai saksaan, josko ymmärtäisivät paremmin.
Istuimien puute myös oli niin ei-toimiva-yhtälö, että pikimmiten pitää saada ne takaisin autoon.

Illan kähmeessä ratsastelimme koko porukalla.
Itse ensin ja sitten pikkuväkikin pääsi Ninnin selkään. Ja Pikkuneiti tahtoo aina "mennä lavia", ja sitten mentiin kikatuksen saattelemana.
Saatiin taas kivasti Ninniin liikettä, vaikka välillä jumiteltiinkin, mutta toiveissa on, että hyvä siitä vielä tulee <3 Ninni on niin symppis-luonne, että voisin viikon tässä kehua häntä maasta taivaisiin.

Mukava oli päättää vähän sekavakin viikko koko perheen yhteiseen touhuun.
Sitä tarvittiin just tähän hetkeen.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Eläimellistä menoa





Onpahan sujahtanut taas viikko vauhdikkaasti.
Oikeastaan vähän tarkoituksella olen pitänyt hiljaisena tämän blogin, vaihteeksi taas olen tuuminut tässä, että jättäisikö koko touhun.
Mutta tiedättekö kuinka hankalaa on, kun samaan aikaan rakastat tehdä jotain asiaa ja samaan aikaan koet siitä jotenkin paineita että "pitäisi". En tiedä.
Ja taas kun aikaa kuluu hetki, löydän itseni täältä bloggerista notkumasta, että mitäpä kirjoittaisi.
Niin, ehkä se kultainen keskitie olisi se, että kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, eikä revi ressiä vaikka menisi viikko tai kaksikin teksiten välillä? Sitäkin mietin, vaikka alun alkujaan itselleni näitä kirjoittelin, enkä todellakaan vieläkään käsitä miten moni tätä höpinää täällä lukee, että tuutteko te enää tänne jos postaustahti vähenee? Mulle nimittäin käy usein niin, että lopetan hyvinkin pian jonkun blogin seuraamisen jos postaustahti hipoo kerran kuukautta.
No, nyt ainakin vielä olen tässä. Ja kirjoitan.

Meille saapui helatorstaina uusi poni. 142 säkäkorkea connemaratamma Ninni.
(Mun) Maailman suloisin, kiltein ja kaunein poni. Mun oma poni. Kahden kuukauden koeajalle, jonka aikana saamme päättää jääkö vai lähteekö.
Toivoisin niin niin paljon, että kaikki alkaisi sujua hyvin, ja Ninni jäisi. Se selviää sitten tämän kesän aikana.
Ninni on 6-vuotias, tumman ruunivoikko väriltään ja just ku mulle tehty.
Pari päivää tamma tutusteli Veeraan ja Ikarokseen, ja lauantai-iltana (vaikka töitä oli takana 12h ja vettäkin tihkutti) sitten nousin selkään ensimmäisen kerran. Ja se tunne! Omalla just valmistuneella ratsastuskentällä "omalla" hevosella. Ihan huikeaa.
Tänään menin sitten toisen kerran ja huikea tunne kyllä sen kuin jatkui.
Ninni on mieluummin vähän laiska kuin super-pirteä, eteenpäin pyrkimys on semmoista ookoo menoa, aika lailla asiassa saa selässä olla, mutta liike on hyvä kun vauhtiin pääsee.
Sitä tässä nyt mietitään sitten, että miten lähtee meidän yhteistyö sujumaan nimenomaan ratsastuksessa, että onko Ninni sitten se mun poni vai ei.

Laumassa on mennyt arvojärjestys ihan uusiksi.
Veera, joka on tähän asti meidän laumoissa ollut niin ehdoton pomo, on antanut pomon paikan Ninnille. Yhden kavionheilahduksen jälkeen. Väistää monen metrin päästä ja kääntää päänsä pois.
Nuoriherra Ikaros sen sijaan ei meinaa housuissaan pysyä, tämä on yhtä aikaa huvittavaa ja sairaan ärsyttävää. Tunkee turpaansa, tiedätte kyllä minne, eikä tajua kuin kymmenennestä kiljaisusta, että pysy kaukana. Haastaa kyllä vähän väliä, mutta Ninni on sitkeä myös.
Ja osittain haastaa myös tilanteita kun pitäisi saada yksin hevoset laitumelta pois. Mutta alkuhuumaa se taitaa olla, uskon että laumassa järjestys alkaa pikkuhiljaa muotoutua ja toimia.
Ikaros on muutenkin todella utelias, pikkupoika, joten uuden hevosen tulo oikein sytytti sen todenteolla. On muuten yksi hienoimmista jutuista seurata hevosten laumakäyttäytymistä, niiden touhuja voisi seurata päivät pitkät.
Nyt saatiin ponit tuonne vuokrapellolle "uudelle" laitumelle, jossa saavatkin nyt toistaiseksi olla. Talven aikana käytetty laidun tai tarha pääsee traktorin käsittelyyn samoin kun toinen palsta tässä talon vieressä, niihin sitten aituita myös kunhan ruoho kasvaa.

Kissat ovat kokeneet myös jonkin näköisen arvojärjestyskriisin.
Joko se on tämä kevät (vaikka leikattuja ovatkin molemmat) tai sitten se, että toinen kissoista oli neljä-viisi päivää karussa, mutta ne tappelee vähän väliä. Puoliksi tosissaan, puoliksi leikillään toisiaan härkkien.
Oltiin tosiaan jo melkein varmoja, että Terttu ei enää takaisin tule, vaan niin se helatorstain iltana oli ilmestynyt talliin illalla kun mieheni oli iltatallissa.
Liekkö Kerttu sitten niin vihaisena toiselle kun sillä tavalla kehtasi karata, mutta siitä lähtien ne on olleet vähän väliä toistensa takaa-ajettavina ja kimpussa. Tosi tosi tiivis kaksikko ne oli meille tullessa, että olikohan tämä nyt sitten erkaantumisen paikka, kun toinen oli niin monta päivää pois.

Voi että näistä elukoista voisi jutella vaikka kuinka pitkään.
Päivien puheenaihe on ollut hyvin vahvasti eläimet, niin kun meillä nyt yleensäkin.
Hauskaa on huomata kuinka tärkeitä eläimet ovat lapsillekin.
Eilen satoi tosi paljon vettä joten otettiin ponit tavallista aikaisemmin sisälle. Pojat eivät sitä sisälle ottoa niin noteeranneet, ja menivät hetken päästä pyörähtämään ulkona. Ei mennyt kuin minuutti kun molemmat juoksivat sisälle huutaen vähän hädissään että, ponit ei oo pellolla!

Kaikki tekevät mielellään eläimiin liittyviä kotitöitä, ruokkimista, vesien laittoa, harjausta ym. ja ratsastavat mielellään toki aina kun vain itse viitsit lähteä taluttamaan.
Tämä on koko perheen yhteinen juttu <3

Hyvää toukokuun viimeistä viikkoa, loppuviikolla painetaan taas pitkää päivää töissä. Ja kotona.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Siivoa Salla, siivoa!


Selailin tuossa vanhoja postauksia ja tein huomion, että paasaan näköjään tasaiseen tahtiin siivoamisesta ja järjestyksestä täällä bloginkin puolella. Nimittäin tuntuu etten täällä tosielämässä muuta teekään, kun paapotan päivästä toiseen siivouksesta, tai siis sen puutteesta.
Jälkikasvulleni nimittäin.

Olen koittanut organisoida tätä hommaa kaiken maailman koreilla ja laatikoilla ja pussukoilla ja telineillä, että jokaiselle tavaralle olisi niin ku se oma paikka, mihin se olisi sitten suotavaa laittaa kun et sitä enää tarvitse.
Kauhean hieno ajatus, mutta valitettavasti totuus on se, että esimerkiksi tuo ylläoleva "tekniikkakori" on keskellä olohuoneen lattiaa tyhjänä ja kaikki äipädit ja laturit roikkuu milloin missäkin sohvan välissä ja pöydän kulmalla. Huoh.

Joskus musta tuntuu että luovutan.
En välitä. En paasaa. Enkä varsinkaan siivoa enää pätkääkään, ikinä.
Mutta sitten näen taas jonkun rapakäden jäljen seinässä ja riennän ah niin rakkaan luutuni kanssa sinne välittömästi. Mäkätyksen säestämänä tietenkin.
Tai yritän vain viileästi kävellä eteisen läpi väistellen kenkiä, takkeja, lippiksiä, nappiksia, reppuja, säbäkamoja ja juomapulloja, mutta puolessa välissä sorrun kiljumaan ja kirkumaan ja viskomaan kamppeita pois edestä. En vain pysty olla sotkun edessä coolina. En vaan pysty.

Nyt varsinkin kun olen ollut kipeänä niin tuntuu että aivan hulluuteen asti menetän järkeni tähän ainaiseen siivoukseen.
Olenko vähän tyhmä, kun revin ressiä siitä, että koko ajan on kaikki paikat sekaisin?
Varmaan sellaisen mielestä olen, joka osaa relata moisesta asiasta.
Mutta tiedän, että sitten vasta hulluksi tulenkin jos luovutan ja annan kaiken räjähtää käsiin.
En pysty katsoa sellaista lelujen, tahrojen, likaisten vaatteiden, sotkuisen keittiön ja hiekkakasojen määrää mikä tänne posahtaa välittömästi jos en koko ajan siivoa.
Että ehkä minä vain jatkan sitä hinkkaamista ja toivon, että joskus helpottaa.

Pitänee vielä lisätä, että meillä mieskin kyllä siivoaa, mutta lapsille se on niin nihkeää, niin nihkeää, että luulisi heidän ihan liikuntakyvyttömiä olevan kun pyydät jotain tekemään.
Olen toisinaan koittanut jotain porkkanaa käyttää jostain hommasta ja se yleensä kyllä toimii, vaikka mielestäni kotityöt tehdään ilman mitään palkkoja. Ne nyt vain kuuluvat koko perheelle.
Mutta jos toisinaan palkitsee, niin ehkä se motivoi seuraavallakin kerralla jos ehkä sattuu saamaan hetken peliaikaa tai muuta vastaavaa?

Miten teillä ratkaistaan siivoukset?
Tekeekö kaikki reippaasti (ja kysyn että miten?) vai mennäänkö niin kuin meillä, äiti mäkättää ja lapset esittää kuuromykkäsokeaahalvaantunutta?


perjantai 19. toukokuuta 2017

Hitsit


Iiikäävän nyt kerron teille...
Ei oo antibiootti tehonnut, ei.
Ihan oikeasti vedin kymmenen päivän elimistöntappamis-kuurin ja tässä lopputulos, kuume sahaa jälleen paikasta aa paikkaan bee ja pää ja kurkku on kipeä ja tulehdusarvot koholla.
VOI tietysti olla, että meillä joku muu nyt kantaa tätä pöpöä eikä oireile, pitänee passittaa koko komppania nielutesteihin. Jei.
Sitten vielä kaiken tämän kivan päälle lähti myös ääni.
Ja ai että sitä onkin ollut tässä ikävä, voin kertoa.

Tokaluokkalaisen kommentti tässä kohtaa oli suorastaan viisas:
"Äiti sun pitäis nyt olla niinku tosi rauhallinen ja hiljaa, eikä juosta eikä huutaa varsinkaan yhtään!
Sanoo herra, joka kaksi minuuttia sitten veti koululenkkareilla tuolla juuri kaivetulla ratsastuskentän pohjalla, joka lepää tyytyväisenä vuorokauden sateen jälkeen melko rapaisissa fiiliksissä.
Argh. No mutta, eihän sellaisesta toki tarvi ääntä korottaa!

Toisaalta tämä mun äänettömällä-olo on poikinut jotain metkaakin, nimittäin suurin osa tämän illan keskusteluista on käyty pihisemällä. Jotenkin se kuiskaus on niin maaginen, että se pistää toistenkin äänet pari pykälää pienemmälle, hih. Ihan vois joskus kokeilla muutenkin vain kun oikein volyymit kohoaa pilviin?

Huominen työpäivä vaihtuu siis kotona pötköttelyyn ja että ärsyttää.
Toki kukaan ei ole korvaamaton, mutta kyllä kieltämättä pyörii tässä nyt vähän katkerat fiilikset, että miksi just minä? Ja just nyt, kun ei tosiaankaan olisi "aikaa" sairastaa.
Tai ehkä siks just? En tiedä.

Eipä tässä auta kuin vetäistä iltapalaksi parit särkylääkkeet ja siirtyä viltin alle tärisemään..ja hetken päästä uimaan hiessä, tiedättehän kuume.
Mutta kyllä tästä vielä noustaan, alkuviikko taas aikaa toeta, jospa sitä sitten olisi jälleen työkunnossa ja muutenkin iskussa.
Voitte uskoa että on sitä ihanaa reipasta ja energistä oloa ikävä!
Tällä hetkellä on fiilis kuin noilla puoliksi syödyillä rieskoilla. Lötkö.

Hyvää viikonloppua.




keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Facebook-muistoja

Mamma rimpuilee- blogissa oli tällainen hauska haaste, esitellä Facebook-profiilikuvat kymmenen vuoden ajalta.
No herttinen, meikämamma ei ole edes niin kauaa vielä naamakirjassa heilunut, vasta 2011 olen sinne itseni sisään kirjannut, mutta toki voin esitellä nämä seitsemän vuoden kuvat.
Olipas muuten kiva haaste, oikein piti muistella kuvanotto-hetkiä ja aikoja niiden takaa.

2011


Tämä kuva on mieheni suvun mökiltä kesällä 2011.
Odotan tässä neljättä lastamme, nykyistä tänä vuonna 6-vuotta täyttävää, tulevaa eskarilaista <3.
Tästä mökkireissusta on monta hauskaa kuvaa ja videota tallennettuna, muun muassa Iskän hassu uimahyppy-video, joka kirvoittaa aina lapsissa ilonaurut.
Ja kieltämättä siinä videolla on mieheni juuri siinä elementissään, mikä on aikoinaan meikäläiseenkin tehnyt sen kuuluisan vaikutuksen. Hahaa. Hassutteleva huumorityyppi <3.

Tässä kuvassa on jotain tosi pysäyttävää.
Siis tuo järven tyyneys ja auringon kimallus ja utuinen filtteri, joka taitaa kyllä johtua ihan vain aatamin aikaisesta kamerasta, hih.
Ja tuo kukka-pinni!! Niin fashion, että!

2012


Tämä kuva on otettu jouluna 2012.
Täytyy kyllä kertoa, että näistä ajoista on hyvinnii hataria muistoja, oletettavasti siksi kun nämä ajat ovat olleet niin niitä paljon puhuttuja pikkulapsi-aikoja, kaikki neljä ovat olleet vielä niin pieniä ja elämä niin täyttä kun olla voi.
En silti muistele noita aikoja millään tavalla kauheinta, meidän vauvat ja taaperot ovat olleet (ainakin näin jälkikäteen muistettuna) aika tyytyväisiä lukuun ottamatta nuorinta, joka oli vähän kitiseväinen.
Oi että meidän Martti on ollutkin niin pullukka <3 täyttä tavaraa koko poika kaikkine leukoineen. Pus.

2014


Tämä kuva on kesältä 2014.
Imetys ja juoksu ovat tehneet tehtävänsä, olen tässä hoikimmillani sitten lasten syntymän jälkeen.
Toisinaan vähän haikailen tuon kropan perään, ja nyyhkin niitä kiloja joita tässä kolmen vuoden aikana olen kerryttänyt lisää, mutta toisaalta tiedän että nyt olen lihaksikkaampi kuin tuolloin, joten tottahan ne kilot ovat vain niitä lihaksia, öhöm. Tässä vakuuttelen itselleni.
Ei niillä kiloilla ole tietenkään mitään tekemistä kaikkien niiden suklaiden kanssa, joita on tullut tuhottua.
Mutta niin, nyt on nyt ja tähän hetkeen pitää olla tyytyväinen.

2016


Tämä kuva on maaliskuulta 2016.
Näytän tässä jotenkin tosi pikkutytöltä.
Ilmekin tuommoinen hienon vieno, vaikka todennäköisesti taustalla on normaali sekasortometelitappelu.
Kuvat ovat niin anteeksiantavia, kun niistä saa rajattua kaiken epäolennaisen pois.
Kamerakin taitaa olla uudehko, iso hyppäys poloisesta digikamerasta järkkäriin.
Tämän kuvan kommenteissa muuten lukee muun muassa näin:
Miten se ikätoveri ei vanhene ollenkaan? ja
Näytät kieltämättä samalta kuin 15 vuotta sitten.
Ihanat te <3

2016


Tämä otos on viime elokuulta.
Ei olla vielä montaa viikkoa asuttu tässä uudessa kodissa.
Johonkin ollaan selvästi lähdössä, kun niin tällingissä siinä.
Mun rakkaat likat <3
Olen viime aikoina aivan kyyneliin asti välillä herkistellyt tätä asiaa, että omistan viisi näin ihanan raivostuttavan rakasta lasta. Ihmettelen monta kertaa, että nämä tosiaan ovat meidän joka ikinen, rakkaudella saatuja ihmeitä.
Ja samalla ihmettelen ihmisten tapaa tölväistä isoista perheistä, ajattelematta ollenkaan että joka ikinen heistä on saatu, ei tehty. Tuollainen ihminen ei ole kai kokenut sitä tuskaa, kun lapsi otetaankin pois ennen kuin on edes tänne maailmaan syntynyt.
Siinä alkaa kummasti arvostamaan sitä ihmettä kun vauva syntyy terveenä, vaikka niitä olisi sitten 15, niin jokainen niistä on saatu, ei liukuhihnalla tehty.

No menipäs ohi aiheen, mutta tämmöisiä pohdintoja tässä.

Ottakaapas haastetta vastaan muutkin bloggaajat, profiilikuvat kehiin koko Facebookissa olemisen ajalta, olkaa hyvä!



maanantai 15. toukokuuta 2017

Äitienpäivä




Kaiken se näkee, kaiken se kuulee,
kaiken se arvaa ja todeksi luulee.

Vaan ei se kaikkea tiedä,
ei se kaikkea usko, ei siedä,
ei mankumista, ei petkutusta,
ei vinkumista ei metkutusta.

Sen toimissa on vipinää,
sen puheissa on kipinää,
sen silmissä hehkuu tulta,
se on meidän äitikulta.

Ihana päivä.
Laulua, naurua, lahjoja, kortteja, mummuloissa vierailua ja herkuttelua.
Ja tänä aamuna:


Oksennusta, mehua, oksennusta, limsaa ja taas oksennusta.
Valvottu yö, pyyhe, ämpäri ja käsidesi.
Mikä viikon aloitus!!