sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Siinä se nyt on!

Täten julistan Projekti Joki-Korpelan käynnistyneeksi.
Ensimmäiset viralliset kuvat on nyt julkistettu.
Ensi viikko vielä täytyy odotella ennen kuin päästään tosi toimiin, eli purkamaan talosta lähes kaikki vanha pois ja käymään läpi paikkoja ja sitten pikkuhiljaa uusimaan pintoja.
 
Käytiin eilen fiilistelemässä.
Ajeltiin muun muassa katsastamaan meidän metsäpläntin paikka ja löydettiinkin jopa.
Ei kylläkään meikäläisen suunnistustaidoilla, joita ei voi minnakaupin veroisiksi edes huumorilla verrata, vaan mieheni opastuksella kartta oikein päin käpälissä ja maamerkit tunnistaen löydettiin tuo metsäpalanen.
 
Talohan tosiaan on vuonna 1950 rakennettu (lisäsiipi 70-luvulla) rintamamiestalo.
Kolme kerrosta käsittävät kellarin (jossa pesutilat, pannuhuone ja joku verstashuone), keskikerroksen (josta kulku sisälle, eteinen, aula, olohuone, makuuhuone ja keittiö) sekä yläkerran jossa kaksi isoa huonetta ja "kömmänä" (vintissä tulee olemaan sitten jatkossa kolme huonetta).
Aika lailla alkuperäisessä kunnossa talo on, keittiö ja lattioita on uusittu jossain vaiheessa, ja pesutilat tehty kellariin, mutta me siis aiotaan käydä aikalailla läpi kaikki paikat.
Uusitaan katot, seinät, lattiat, keittiö, vessa ja pesutilat.
Ihan jo senkin takia irrotellaan seiniä ja kattoja ja lattioita, että nähdään vähän rakenteiden kuntoa.
Mieluummin tässä vaiheessa käy perusteellisesti läpi kuin että jonkun ajan päästä sitten joku loukko alkaakin haittaamaan.
 
Jotain vanhaa tulee kuitenkin jäämään.
Esimerkiksi vintin rappusten seinissä oleva sormipaneeli.
Olohuoneen yhdessä nurkassa oleva muuri ja mahdollisesti joitain hyväkuntoisia väliovia.
Muuten muutos tulee olemaan aika radikaali sisätiloissa.
Ulkoa talo on tosi hyväkuntoinen, ikkunat ja ovet vaihdetaan (ja ulko-ovia tulee yksi lisää) ja jossakin välissä talo sitten vaihtaa väriä, mutta se ei ole ensimmäisenä suunnitelmissa.
 
Tässäpä teille kuvapläjäys eiliseltä.
Virallisia "ennen-jälkeen-kuvia" ei vielä otettu sen vuoksi, kun edellisten omistajien tavaroita on vielä osittain siellä. Kuvat otetaan siinä vaiheessa kun kaikki kama on roudattu pois.
Tosiaan talo ostettiin irtaimistoineen muuten, mutta veljekset (joiden vanhempien talo tämä on) vievät heille tärkeitä ja muistorikkaita tavaroita ja huonekaluja pois vielä ensi viikon aikana.
Vanhukset siis tosiaan ovat jo kuolleet, eli perikunta myi tämän talon ja niin ollen siellä on sitten edellisten asukkaiden tavaratkin vielä paikoillaan.
 
Ulkorakennukset irtaimistoineen jäävät meille.
Voin kertoa, siellä on aika monta aarretta <3
 
 
Arvatkaapa olisinko koskaan voinut kuvitella itseäni metsänomistajaksi?
Siinä se ryteikkö nyt kuitenkin on, meidän oma.
 


Siinä on meidän tuleva koti <3 65-vuotias talovanhus.
Nyt jo niin rakas.
Pihalla kun seisoo, niin tulee uskomaton fiilis, onko tämä oikeasti meidän?
 

 
Ensimmäinen ulkorakennus.
Tästä tulee sitten autotalli ja lämmin varasto kun sinne asti päästään.
Aikoinaan tämä on ollut navettana.
 
 
Toinen ulkorakennus, josta tuunataan sitten hevostalli.
Hieman kauempana talosta.


Ulkorakennuksissa oli mm. tosi paljon todella vanhoja tavaroita.
 

 
Ulkorakennuksen takaa.
Sieltä löytyi vanha traktorin peräkärry, ikivanha äes ja kyntökone ja sellaiset tosi isot metalliset renkaat, mistä lie vankkureista :)
 

Talo kuvattuna hevostallin päädystä.
 


Talon pihalle johtaa pitkä hiekkatie.
 


"Autotallin" ikkuna.
 


Talon pääty. Pikku parveke, joka oli enempi kuin kiinnostava muksujen mielestä.
 


Pikkuneiti ei oikein tajua vielä meidän fiiliksiä :) hänelle riitti kiikuttelu pihan isossa kiikussa.
 


Ulkorakennusten aarteita.
 


Symppis lamppu.
 

 
Ranta on loppujen lopuksi aika kaukana. Pihalta johtaa tosi ryteikköinen ja kivikkoinen polku alas rantaan ja pikkuruiselle saunalle, joka on niin vadelmapuskien ja puiden ja pensaiden peitossa, että hyvä jos näkyy pihaan.
Rinne on sen verran jyrkkä ja vaikeakulkuinen, että sinne ei tahdo edes päästä.
Suunnitelmissa olisi aidata koko ranta-alue ja rinne ja ottaa sinne lampaita pitämään paikat siistissä kunnossa. Saa nähdä.


Hiukan ehkä vaatii duunia ennen kuin lämpiää ;D
 

 
Yksityiskohtia.

 
Talo kuvattuna rantapolulta.
 

Joki kuvattuna sivupihalta.
 




Sisätiloista.
 


Vintin rappuset ja seinää.
 


Lapset löysivät jo lelujakin.
Tuon täytyy olla to-del-la vanha. Metallinen junarata, jonka junia saa liikuteltua.
 

 Varmaan jo arvaattekin mitä tuolle lampulle tehdään?
 

Maisemaa yläkerran ikkunasta. Veikkaan ettei ihan joka tuvasta tällaista löydy.
En uskalla edes kuvitella kuin hieno tuo jokimaisema on keskikesällä tai talvipakkasilla <3
 



Pojat löysivät heti kaikki piilopaikat.
Piti jo toppuutella, että älkää nyt jokapaikkaan itseänne tunkeko :)
 

 
Vielä viimeiseksi nappasin kuvan keittiön pöydällä olevista laseista.
Ne olivat siinä sen näköisinä, että odottivat pakkaamista muuttolaatikoihin.
Mutta olivat niin kuvauksellisina siinä, että pakko oli filmata.
 
Jatkossa taloprojektimme pitäisi sitten löytyä tuon Projekti Joki-Korpela tunnisteen takaa. Koitan vielä tässä kun ehdin, niin tehdä ihan oman välilehden mistä pystyy sitten seuraamaan ainoastaan näitä talojuttuja.
 
Nyt ylös, ulos ja lenkille!
Siellä on niin kaunis syyskeli <3

35 kommenttia:

  1. Siis wau!! Ootan innolla teidän projektia! Tsemppiä <3 Ihan mahtavaa, oon täällä ruudun toisella puolella iha fiiliksissä :D

    VastaaPoista
  2. Wau!! Ihan mun unelma!! <3 :D minä tahdon myös tuommoisen talon ja etenkin nuo ulkorakennukset ja niiden sisältämät aarteet!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on minunkin :) <3
      Mä lupaan luopua kaikesta roinasta mikä ei tuu käyttöön! ;)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ja kotosalta ja jotenkin tutulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä rintamamiestaloissa on kaikissa semmoinen samanlainen tyyli, siksi varmasti tuntuukin tutulta :)
      Kotoisa se on, niin ihana paikka <3

      Poista
  4. Näyttää ihanalta <3 Tuo paikka erityisesti ihan unelma! Vanhassa talossa ja pihapiirissä on senkaltainen tunnelma, jota uusissa ei ikinä. Hurjasti onnea projektiin! Mielenkiinnolla jään odottelemaan projektin etenemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo paikka on sellainen, että ei varmasti montaa täälläpäin olekaan.
      Raivaustöitä saa tehdä pihan suhteenkin, on niin kauheasti puskittunut, mutta uskon että kokonaisuus tulee olemaan niin meidän näköinen :)

      Poista
  5. En yhtään ihmettele että olet innoissasi, siis upea!! :) Innolla odotan projektin etenemistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihana siitä vielä tulee kun sen saa laittaa oman näköiseksi niin sisältä kuin ulkoa <3
      Kiva että teitä lukijoitakin on niin monta innostunutta :)

      Poista
  6. Huikealta näyttää! Onpa kyllä mukava päästä seurailemaan teidän projektia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) vielä kun päästään tositoimiin rempan suhteen, sisätilat varsinkin muuttuvat oleellisesti :)

      Poista
  7. Menin ihan sanattomaksi. On siis niin unelma talo, pihapiiri, sijainti ja kaikki <3 Voin niin kuvitella tuon lasten onnen kun ovat etsineet piilopaikkoja, vanhassa talossa on jotain jännittävää :) innolla seuraan teidän projektia. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mekin mentiin siinä vaiheessa kun tajuttiin minkälainen aarre tämä paikka on :)
      Siinä on lapsille puuhaa tonkia ja penkoa kaikki piilopaikat läpi :D

      Poista
  8. Paljonko tuo maksoi? Ihana on! Tsemppiä ja voimia urakkaan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon, että tietää miksi on aamulla noustava työhön seuraavat vuodet ;)
      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  9. Vau mikä paikka! Tiedän kokemuksesta tuon tunteen. Meillä oli pieni mummonmökki joskus 16v sitten just tuollaisessa kunnossa. Mummon puuro oli jäänyt lautaselle,kun lähtö oli tullut. Jälkiviisaana olemme harmitelleet miten paljon turhaa remppaa teimme. Kaikessa uusi ei ole vanhaa parempi. Tsemppejä remppaan! Sitä on mukava jäljestä muistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me aiotaan käydä kaikki paikat läpi, voin ihan rehellisesti sanoa ettei semmoinen mummonmökki-tyyli oo kuitenkaan niin se meidän tyyli että jättäisimme sen vuoksi remppaa tekemättä :)
      Mutta varmasti tästä välittyy jatkossakin sellaista vanhaa fiilistä, vaikka osittain tulee modernejakin ratkaisuja, niin se vanhan talon tunnelma tulee kuitenkin jäämään. Ulkoa päin varsinkin!

      Poista
  10. Siis aivan ihana! Vanhat pihapiirit ovat "aarre aittoja". innolla kyllä seuraan talo projektianne. Tällainen on ollut meilläkin
    haaveena, josko se joskus onnistuisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :)
      Toivottavasti löytäisitte tekin joskus tällaisen aarteen :)

      Poista
  11. Voi mikä unelma teillä! Ja nuo maisemat joelle. <3 Onnea remppahommiin! -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ei sitä oikein edes vielä tajua, että meidän pitkäaikainen haave on toteutumassa <3

      Poista
  12. Tuo jokimaisema on niin kaunis, rauhoittava ja suomalainen maisema. Kerrassaan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja paikka on niin rauhallinen ja oman pihan suojissa, että tuolla todella tuntee sen luonnon rauhan :) Odotan niin paljon muuttoa sinne <3

      Poista
  13. Aivan tiiäkkö pakahun onnesta teijän puolesta täällä! Tuon yhen varjostimen varmaan vähintään riisut? Ja tuo symppis lamppu, mulle samallainen! Ihanaa, että haluatte säilyttää tuon sormipaneelin rappusten seinässä, jotenki se vaan näyttää kuuluvan tuohon, siroa ja ryhdikästä ja vähän romanttista samaan aikaan. Voin vähän vierestä kuvitella, kuinka syyhyätte päästä hommiin, kun en minäkään pysy nahoissani, vaikkei asia sillai mua koskekkaa. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :D
      On hienoa kun te lukijat ootte niin hengessä mukana <3

      Poista
  14. Onnea projektiin! Hattua nostan, kun tuollaiseen ryhdytte, mutta varmasti siitä tulee hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E :) työtä se vaatii, verta hikeä ja kyyneliä, mutta minäkin uskon että hyvä siitä tulee :)

      Poista
  15. onnea projektiin! mielenkiinnolla täältä seurailen :)

    -henna

    VastaaPoista
  16. aivan mahtava tuo teidän uusi koti-paikkanne :) Voin kuvitella,miten sormia syyhyttää koko perheellä tarttua toimeen ;) hih,meillä oli tuollainen ruskea kirja-hylly,jossa ala-osassa liukuovella toimiva kaappi ja se oli lasten mieluisa piilopaikka :P

    VastaaPoista