torstai 8. lokakuuta 2015

Kiirettä pitää



Otsikko kertoo viime päivistä kyllä hyvin paljon.

Siihen kiireeseen on sisältynyt mm. pankissa asiointia (melkein yötä oltiin kun kesti niin), aika monta paperinippua ja allekirjoitusta, aikaista herätystä työn merkeissä, kiireellä syötyjä ruokia (aiai!) jonka jälkeen on lähdetty tallille ja spinninkiin muun muassa.
Siihen on kuulunut tapaamista uuden talomme nykyisten (eiku entisten, tai siis nykyisten..äh en mä tiedä nyt kumpia ne vielä on) omistajien kanssa, ohimennen koneeseen ja narulle heitettyjä pyykkejä, nopeaa kyseltyjä ja kuultuja (aiai!) lasten kuulumisia päivän touhuista ja mitä kaikkea muuta.

Senhän me kaikki tiedämme, että tämä tuleva projekti pitää meitä edelleen kiireisinä, mutta samalla yritetään nauttia sen ainutlaatuisuudesta ja mahtavuudesta, arjen pyörityksestä selviten.

Tänään olen muun muassa herännyt tajuamaan (ja kuullut omin korvin) että minkä aarteen me olemmekaan iloksemme (vai riesaksemme, fifty-fifty) saaneet.
Sellaisen kädentaidollisen ihmeen, jota tämän päivän rakentamisen parissa työskentelevät voivat vain ihmetellä! Että joku ihminen on omin käsin kaivanut maat, rakentanut käsityönä kokonaisen talon ja huolehinut ja pitänyt yllä sitä aika alkeellisista olosuhteista nykypäivään.
Arvostan tuon tarinan jälkeen talovanhustamme vielä paljon paljon enemmän, mitä olin osannut edes kuvitella. Ja sen, nyt jo pois mennyttä, omistajaa.

Tässähän alan varsin herkistelemään.
Se voi johtua vaikka siitä, että olen noussut aikalailla sen kuuluisan sianpieremän aikaan ylös, puskenut aika pitkän työpäivän, tunnin verran yrittänyt saada (tuloksetta) edellä menevää pyöräilijää kiinni (you know) ja istunut lähes kolme tuntia vanhan miehen lapsuuden muistoja kuunnellen.

Ei siis huono päivä, eikä ihme vaikka vähän fiilistyttää.
Eikä sovi unohtaa mouruavaa vatsaa, joka todellakin tarvii nyt ruokaa.

<3 Salla

Ps. Odotan aika innolla että saan teille kuvia meidän pirtistä.
Toistaiseksi saatte ihastella pirtin emäntää jumppavermeissä ja jokapaikanhöylä-pikkuneitiä joka ehti jo levittää jumppakassin sisällön lattioille äidin filmatessa. Just näin.

14 kommenttia:

  1. no varmasti pitää kiirettä :) Mutt ihanaa ootellessa,siis niitä kuvia siitä upeasta talo-vanhuksesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tässä muutamien viikkojen sisällä alkaa tapahtumaan siellä remppapäässä, sitä ennen ois tarkoitus kuvata koko talo, mukava sitten tehdä niitä ennen-jälkeen vertailuja :) siinä vaiheessa sitten tännekin jotain eksyy varmasti :)

      Poista
  2. Aikamoista hurlumheita! Mutta takuulla antoisaakin, tuosta menosta taitaa olla tylsyys kaukana. Mutta että spinning-tunti/sisäpyöräily/flowride ja mitä näitä nimityksiä nyt onkaan, pelkkä ajatus kauhistuttaa! Ikänä en ole käynyt, mutta jostain syystä kierrän ne kaukaa, jotain niin kamalaa rääkkiä kun sivusta seuraa että voin pahoin kun vain sivusta seuraan. :D Ne taitaa olla sieltä sykettä eniten nostavia tunteja? Jäätäviä. Mutta sanopa, mikä on parasta spinningissä? Koska jokuhan siinä täytyy olla että ihmiset niillä käy.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ei ehdi miettiä, mitä seuraavaksi tekis :D

      Spinningissä on ehdottomasti parasta se, että siinä hiki lentää!! Kirjaimellisesti.
      Oon aina tykännyt lajeista joissa haastetaan toden teolla, tai joka lajissahan sitä voi tehdä, mutta just sillä lailla että vedetään ihan piippuun :D mulla on opettelua ollut esim. salilla käynti, koska siellä ei (vaikka hiki virtaakin) kuitenkaan samalla lailla tuu hiki kuin näissä nopeissa lajeissa :)

      Poista
  3. Mekin ootellaan niitä kuvia ;) Tsemppiä sinne kiireisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikanaan tulee varmasti ;) kiireestä huolimatta täytyy koittaa pitää tämä blogi hengissä, koska tää on loistavaa vastapainoa kaikelle hössöttämiselle <3

      Poista
  4. Oooh jännää, mä oon niin" vanhat talot on tosi jees"-tyyppi, etten malta odottaa kuvia teidän tulevasta pirtistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mulla on pian kuvia tarjolla! Ennen kaikkea itse odotan sitä muutosta kun saadaan remppa käyntiin <3

      Poista
  5. Öhh, mä luulin kommentoineeni mutta nähtävästi en sitä tehnytkään *blondi*. Mä niin odotan kans innolla tätä projektianne ja kuvia ja kaikkea! Just kävin talvikanalan puolta siivoamassa ja oli niin ihana hetki: hienon raikas ilma ettei tullut hiki eikä vilu ja mihinkään ei ollut kiire kun on lauantai ja mietin siinä muuttolintujen sirkutusta kuunnellessa että kyllä maalla on korvaamattoman ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että itsekin voin vielä tuntea ja todeta samalla tavalla :) <3

      Poista
  6. Luin tämän sun postauksen jo samana iltana kun sen julkaisit, mutta kommentointi jäi. Oot kyllä tosi sisukas kun jaksat remppahommien ja muitten keskellä vielä lähteä spinning- tunnille ja jaksat vieläpä tulla päivittämään blogiakin. Reipasta, sanon minä! :D Mukava lueskella tätä sun blogia, tästä tulee aina niin hyvälle mielelle. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Mä saan niin paljon lisää reippautta siitä kun käyn liikkumassa :) veikkaan että jos vain olisin enkä urheilisi niin olo ois paljon vetämättömämpi ;) se on mun energian lähde ja voimavara <3

      Poista
  7. Onnea ja tsemppiä taloprojektiin! Vanhoissa taloissa on sitä jotakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kyllä niissä on just sitä jotain ;)

      Poista