torstai 2. heinäkuuta 2015

He ovat täällä!









Ihan, ihan, ihan huikeeta ja mieletöntä!
Neljä kuudesta munasta on jo kuoriutunut. Yhdessä on reikä niin, että nokka näkyy, ja yksi on vielä täysin kiinni. Vähän mietityttää tuon viimeisen munan kohtalo, että onko pikkuinen sinne sitten kuitenkin mehehtynyt, nimittäin niinkin saattaa käydä vielä ihan loppumetreillä.
No huomiseen saakka ainakin odotellaan ja mahdollisesti läpivalaistaan vielä, että näkyykö sieltä liikettä ja onko vain mennyt yliajalle. Siis yliaikais-kontrolli. Jep.

Toissa iltana lasten mentyä nukkumaan, värkkäsimme mieheni kanssa hautomakoneeseen systeemit niin, että tiput pääsevät kuoriutumaan.
Pyyhkeestä leikattiin soppelin kokoinen pala tuonne pohjalle, että säästytään enimmältä sotkulta ja saa sitten tuon nostaa pois kaikkine sotkuineen ja pistää suoraan roskiin, kun tiput siirretään isompaan häkkiin eli häkkisänkyyn, kuten lapset tuumaavat.
Tuossa keskellä on vesisäiliö, joka pitää koneessa sopivan kosteuden. Siihen piti asetella sopivan kokoinen kivi päälle, etteivät pikkuiset nyt ainakaan huku siihen.
Myös pyörivä alusta otettiin pois, koska viimeisten vuorokausien aikana sitä ei enää tarvi, menee tipuilla pian koppa sekaisin.
Ja sitten vain odoteltiin. (Eihän sitä tässä oo tehtykään kuin 21vrk.)

Eilen ilmestyi ensimmäiset halkeamat kahteen munaan ja ennen nukkumaan menoa koettiin oikeesti aika tunteikas hetki, kun kuului ensimmäinen sirkutus. En tiedä oisko itkenyt vai nauranut. Niin liikkis, niin liikkis!
Illalla oli jo neljässä munassa halkeamia.

Aamulla kun mieheni lähti töihin, oli kaksi jo kuoriutunut ja itse kun könysin pari tuntia myöhemmin ylös niin kolmas siellä jo viipotti!
Voitte uskoa lasten riemun ja innostuksen ja tasajalkaa hyppimisen kun huusin että tulkaapa katsomaan! Pikkuneidinkin piti päästä heti pöydälle koneen viereen makaamaan ja alkoi söpöttämään tiptiptptp, hän kun ei juurikaan vielä sanoja sen kummemin osaa sanoa. Tiesi kuitenkin mistä puhuu.

Eihän tässä oikein paljoa muuta ole saatu aikaiseksi kun vuoron perään notkuttu kodarissa ja tuijoteltu tipujen meininkiä.
Tosi touhukkaita ovat, hetken aina torkahtelevat kaikki samassa läjässä, nokkivat kupua ja toisiaankin välillä (oisko vähän jotain laumanperustamis-elkeitä) ja tarkasti tuijottavat meitä ihmisiä.

Illalla kun mieheni tulee töistä kotiin, siirretään kuoriutuneet tiput isompaan häkkiin, missä saavat sitten alkaa pikkuhiljaa opetella syömistä.
Häkin päällä on lämpölamppu, joka lämmittää etteivät raukat palellu. Häkki on nyt toistaiseksi pesuhuoneessa, mutta kunhan oppivat syömään itse ja muutenkin seurataan että kaikki lähtee sujumaan, saavat sitten siirtyä autotallin puolelle. Haisemaan.
Olikohan suunnilleen 6-8 viikkoisina (kun häkin lämpötilaa on pikkuhiljaa alennettu) pääsevät sitten tutustumaan uuteen kotiinsa tuonne pihan perälle ja ulkoilmaan.
Lisää kuvia siis tulossa lähiaikoina tipusista.

Sori kaikki tutut ja kaverit ja tuntemattomatkin, some-kuulumiset meiltä on tällä hetkellä aika tipuvoittoisia. Heh. Vaan minkäs teet kun ne on niin mahottoman söpöjä ja meistä on niin tavattoman jännää tää koko touhu, että koittakaa kestää! Kyllä mä luulen että se uutuuden viehätys jossain vaiheessa helpottaa.

Tipujuttujen lisäksi tulossa tottakai muitakin kuulumisia.
Ettei nyt yhdeksi hautomiseksi mene koko blogi.

Mutta täytyy tunnustaa että en ehkä koskaan oo nähnyt mitään näin jännää!
Just tästä lähdin hyppyyn koska viides kuoriutui just NYT.
Semmoinen ruman ällöttävän ihanan näköinen.
Ja jälleen meni tunteisiin.

Ps. Nimien keksiminen on jo aloitettu. Kolmevuotias nimitti omansa Pikkumustaksi. No koska se on pieni ja musta. En ehkä kestä.

12 kommenttia:

  1. suloisia karva-palloja <3 ihana lasten kanssa seurata pienten kasvua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin ihania <3 ja lapset on tohkeissaan, ei antais olla niiden hetkeäkään :)

      Poista
  2. Voi että! Aivan ihania! Oot aivan paras kirjottaa blogia!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo :) niin liikkiksiä <3
      Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Eivitsit:DDD Iha huikeita!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania! Tässähän iskee tipukuume! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vastustamattoman söpöjä :) laitan lähipäivinä kuvaa kun ovat nyt päässeet isompaan häkkiin ja ovat ihania pikku pörriäisiä <3

      Poista
  5. Ymmärrän täysin, kun meinaat hautomisblogiksi muuttua! Onhan nuo nyt aivan ihania! <3 En oo ikinä todistanut tuollaista tapahtumaa. Ja että heti piipittävät! Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo piipitys on aika uskomattoman suloisen kuuloista <3

      Poista