sunnuntai 3. elokuuta 2014

Taitoja



Vauva on tänään tasan 6kk.

Vauvan uusi taito on osoittautunut varsinaiseksi riesaksi. Vatsalleen mennään niin että vilahtaa, mutta alkuasentoon ei päästäkään enää takaisin. Tästä johtuen raivosta kiljuvaa pikkuneitiä saa viiden minuutin välein olla kääntämässä takaisin selälleen.

Isoveli joutui vauvanvahdiksi siksi aikaa kun mamma juoksutti ulos pyykkejä narulle.
Viisas kaveri keksi keinon, jolla takaa keskeytymättömän sarjiksen luennan.
Tyynyjä esteeksi ja vauvalle tarpeeksi mielenkiintoinen lelu syötäväksi.

Missä vaiheessa niistä tulee niin tietoisia lelujen suhteen, ettei enää omat, tylsät vauvalelut kelpaa? Ne heitellään hurjasti huitoen pois käsistä, mutta annapa olla jos viereen sattuu jonkun repun hihna niin ainakin kaksikymmentä minuuttia kuuluu vain pelkkää ähinää ja maiskutusta .

Tällä hetkellä lempparilelujen listaykkösenä keikkuu muuten silikoninen pullasuti!

Ps. Tämän kirjoituksen aikana neiti on sekä peruuttanut, kiepsahtanut mahalta selälleen että tehnyt viisarikäännöksen. Kuinka äkkiä ne oikein kaiken oppii?

6 kommenttia:

  1. Apua, joko siellä ollaan puolivuotta!?! Johan on aika mennyt siivillä. Onnea ihanaiselle.<3

    VastaaPoista
  2. Ihana vauva teillä! Tuntuu, että jokaiseen ikävaiheeseen kuuluu joku riesa ja sitten kyllä niitä hellyttäviäkin piirteitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Näin on! Jokaista taitoa odotetaan innolla (kuten liikkumaan oppiminen) ja sitten kun se taito opitaan niin järki lähtee kun vauva säätää ja tuhoaa joka paikassa ;) Ihania ne on kuitenkin, aina <3

      Poista
  3. aika kiitää :) ja pikkuisista tulee isoja ihan liian äkkiä ;)

    VastaaPoista