keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Rasittavaa



Sokerirasitustestissä.
Piti ihan googlettaa, sen verran outo juttu mulle.
Olin kuvitelmissa että sokerirasitukseen joutuu mammat joiden paino nousee hurjasti, verensokerit heittelee, ne pissivät sokeria ja vauvat ovat jättejä.
Edellämainituista vain verensokerin heittely on mun juttu.
Eli käytännössä joka kerta syönnin jälkeen hetken kuluttua on olo kuin halvaantuneella lahnalla kaislikossa. Evääkään ei jaksa liikauttaa ja silmät seisovat päässä. Ja heikottaa. (Lahnaa ehkä ei.)

Testin tulokset olivat ihan priimaa.
Terkkari kehoitti tarkkailemaan syömistä.
Usein, mutta vähän. (Ja juuri kun olin päässyt irti yöllisistä jääkaappisessioista.)
EI harvoin ja paljon. (Sorrun tähän pahuksen usein.)
EI usein ja paljon. (Sorrun toisinaan tähänkin. Kaikkein pahinta on kolmas ilta putkeen lasten kanssa yksin kotona. Joudun asettamaan itselleni porttikiellon keittiöön. Argh.)

Positiiviset arvot olivat oikein mieluisaa kuultavaa tällä reissulla, jossa negatiivisia asioita löytyi näin äkkiseltään ynnättynä viisi.
1. Kahdentoista tunnin paasto. (Aamulla särki päätä, kun vettäkään ei saanut kiskoa.)
2. Sokerilitku maustettuna sitruunalla oli ihan karseaa jopa sokeridiilerille. (Viimeinen kulaus pisti kyllä irvistyttämään.)
3. Piikitysten jälkeen kyynärtaipeet olivat kuin ihan oikealla diilerillä. (Kammoan piikittämistä.)
4. Odottelua kesti reilut kaksi tuntia. (Jotka vietin labran edessä sohvalla kahden valkosipulilta lemuavan mummon välissä. Pahaa oloa se ei varsinaisesti helpottanut.)
5. Kotona odotti töihin kiirehtivä mies ja juuri aamupalalla sooloilevat muksut. (Mieluiten olisin viettänyt loppupäivän sängyn pohjalla surkeaa oloa potien. Eipä auta, ei.)




Kaksituntisen odottelun (ja valkosipulin lemun) kesti hienosti lukemalla kirjaa.
Kaksi tuntia, lähes keskeytyksettä. Kotiin jäi enää kirjan loppuhuipennus. Joka muuten edelleen odottaa kirjahyllyssä. On tässä ollut kaikkee.
Fiilis oli kuin jouluna. Sokeri, mummot ja Joulutarina.

4 kommenttia:

  1. voi sua,kovassa koulussa oot olluki <3 mulle niin tuttuja joka raskaudesta,paitsi siitä ekasta.2.s vauva ku paino 4550g,joten sen jälkeen ne 2 rasitusta joka raskaudessa olivat pakollisia.Huoh...viimeisimmässä jouduin sit jo insuliinille 3.ksi viikoksi ja piikittään itteäni,minä joka pelkään piikittämistä yli kaiken ;) tsemppiä,laskepa huvikses,montako kertaa mä oon sen 9.ssä raskaudessa käyny läpi ? niin ja ku 35v tulee täyteen ni se tehdään jokaiselle,oli sit oireita tai ei,ku kerta on jo vanha vauva-hommiin tuon ikänen :D tsemppiä,se on ohitte ;)

    VastaaPoista
  2. Ai sinäkin olet päässyt tuohon rääkkiin. Kovin on samanlaiset tuntemukset kuin mullakin aina tuon rasituksen jälkeen, rääkätty olo :/ Oon käynyt siinä lähemmäs kymmenen kertaa. Sulla ei ehkä tule tavaksi kun arvot olivat kerran kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhessä kerrassa oli kyllä ihan kokemusta kerrakseen, onneksi tosiaan oli arvot tosi hyvät, on varmasti ihan kohtuu rankkaa käydä useita kertoja!

      Poista